maanantai 7. elokuuta 2017

Minä, minä ja minä

Kirjailijalle on hyväksi lukea välillä muiden kirjoittamia kirjoja ja todeta, että osaavat ne muut(kin).

Kirjailija tarvitsee itsevarmuutta pystyäkseen julkaisemaan tekstejään, nehän joutuvat silloin arvostelun kohteiksi, eikä niistä saa pelkkää ylistystä, tai ehkä ei lainkaan ylistystä. Silloin pitää uskoa oman tekstinsä arvoon kaikesta huolimatta ja ajatella, että jossain on lukija tai mieluiten lukijoita, joille sillä on annettavaa. Mutta liian suuri itsevarmuus ja jopa kuvitelma oman tekstinsä ainutlaatuisen suuresta merkityksestä taitaa olla melkein ammattitauti, jonka oireita hyvin moni kirjailija tuntee ainakin uransa jossakin vaiheessa.

Kirjailijan työn ytimessä on minä, minä ja minä. Minun viisauteni, minun merkittävät ajatukseni, minun tyylitajuni, joka kaikki kiteytyy ajatukseen MINUN KIRJANI. Ei se ole väärin, se kuuluu työn luonteeseen. Mutta pieni annos nöyryyttä on silti paikallaan, ja siihen auttaa se, että huomaa jonkun toisenkin kirjoissa sen saman viestin, jota itse pitää tärkeänä, ja ainakin yhtä loistavan tyylin kuin millä itse kuvittelee kirjoittavansa.

Ehkä en olekaan se ylivoimaisesti paras, jota kaikkien pitäisi ihailla ja ylistää, eivätkä edes minun kirjani ole sitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti