keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Kooran linnan kirjastosta poimittua

Kehittelen sivustoa, johon kerään Vuorileijonan varjo -sarjaan liittyvää taustatietoa, kuten karttoja ja rakennusten pohjapiirustuksia, mutta myös kaikenlaista muuta. Eilen tein seuraavan lisäyksen ajanlaskua käsittelevälle sivulle:

Vuodet määritellään Sirpissä hallitsijan hallintokauden vuosina. Vaikka hallintokausi ei aina ala kesäpäivänseisauksesta, josta vuoden katsotaan Sirpissä alkavan, hallintokauden ensimmäisenä vuotena pidetään sitä, jonka aikana hallitsija valittiin. Edellisen hallitsijan hallintokauden viimeinen vuosi taas on viimeinen täysi vuosi, jonka hän oli hallitsijana.

Muissakin maissa käytetään usein heidän hallitsijoittensa hallintokausien vuosia, tai lähtökohtana on jokin kansallinen merkkitapahtuma. Vuorimaassa vuodet laskettiin pitkään Voiton päivästä, mikä tarkoitti ylemmiksi itseään nimittäneiden valloittajien voittoa maan aikaisemmista asukkaista. Vuorimaan kansanryhmien yhdistyttyä sitä laskutapaa ei enää hyväksytty, vaan julistettiin, että seuraava vuosi olisi yhdistymisen jälkeinen ensimmäinen vuosi.

Kauppiaspiireissä on tapana laskea vuodet Metallin jumalan temppelin käyttämällä tavalla. Lähtökohtana on vuosi, jolloin temppeli alkoi järjestelmällisesti ottaa vastaan talletuksia ja myöntää lainoja. Metallin jumalan vuosi tunnetaan melko hyvin kansainvälisesti.

Pieni esimerkki: kun Sirpissä oli Moirin hallintokauden ensimmäinen vuosi, Vuorimaassa oli yhdistymisen jälkeinen kolmas vuosi ja Metallin jumalan temppelin mukaan 124. vuosi. Aina vertailu ei ole kuitenkaan näin yksinkertaista, sillä joissakin maissa vuosien vaihtuminen sijoitetaan muualle kuin kesäpäivänseisaukseen.

Kooran linnan kirjastoon pääset klikkaamalla linkkiä https://sites.google.com/view/kooranlinnankirjasto/etusivu

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kurkista Kooran linnan kirjastoon

Huomasin, että Google sites on uudistunut, ja kokeilin tehdä sillä sivustoa. Jos klikkaat oikeanpuoleisen sivupalkin ylintä linkkiä, pääset kurkkimaan Kooran linnan kirjastoon, eli kokoelmaan karttoja ja muuta sälää, joka liittyy Sirpiin ja sitä ympäröivään maailmaan.

Siihen liittyvät tietenkin myös kirjat, joista sivusto sanoo:

Näiden teosten kirjoittajasta ei ole varmaa tietoa. Kuten tunnettua, Taru ja Tarmo Väyrynen ovat julkaisseet ne, ja väittävät ne myös kirjoittaneensa. Todellinen kirjoittaja saattaa kuitenkin olla ainakin useimmissa Dotar, ja joissakin ehkä Verraka. Joka tapauksessa niissä on paljon arvokasta sisäpiiritietoa ajalta, joka alkaa Teran hallituskauden loppupuolelta ja jatkuu koko Moirin hallituskauden yli Tenaan hallituskauden varhaisvaiheisiin.

Mutta klikkaapa itsesi kirjastoon, joko tuosta oikeanpuoleisesta ylimmästä linkistä, tai tästä: https://sites.google.com/view/kooranlinnankirjasto/etusivu

torstai 25. toukokuuta 2017

Tunnustan ihailevani Ilkka Auerin fantasiakirjasarjaa Lumen ja jään maa

Ilkka Auerin neliosainen fantasiakirjasarja Lumen ja jään maa ilmestyi Otavan kustantamana vuosina 2004-2008. Siinä toteutuvat melko puhtaasti kaikki ne piirteet, joita erilaiset määritelmät sisällyttävät korkeaan fantasiaan. Yliluonnollisia voimia on paljon, taikakeinoja käytetään runsaasti, maailmassa asustaa yliluonnollisia olentoja. Päähenkilöllä on myös suuri tehtävä, ja siihen kasvaminen ja sen toteuttaminen on kirjan keskeinen aihe. Tuo piirre tosin kuuluu joskus toiseen alalajiin, eeppiseen fantasiaan, mutta liitetään usein myös korkeaan fantasiaan.

Tällaisen kerronnan vaarana on, että se jää pelkäksi viihteeksi, jossa fantasiaelementeillä herätellään lukijoissa tunnereaktioita, jännitystä, kauhua, ja voitonriemua, kun sankari onnistuu selviämään vaaroista. Senkin voi tehdä joko hyvin tai huonosti: hyvä viihde onnistuu tavoitteessaan, mutta huono viihde jää pelkäksi yritykseksi.

Ilkka Auer selviää valitsemansa kerrontatavan vaaroista lankeamatta niihin. Lumen ja jään maa on kuin surrealistista runoutta, joka ammentaa aineistonsa suoraan ihmisen alitajunnasta. Sitä ei tarvitse alistaa älylliselle tulkinnalle, vaan se koetaan emotionaalisesti. Se toimii viihteenä erinomaisesti, mutta on samalla paljon enemmän kuin pelkkää viihdettä. Se kertoo unenomaisin vertauskuvin ihmisen kasvamisesta ihmisyyteen ja opastaa kohtaamaan alitajuiset pelkonsa ja löytämään sisäiset voimavaransa.

Sarjan ensimmäinen kirja on Sysilouhien sukua. Päähenkilö Nonna on sen alussa yksitoistavuotias, ja tarinaa voi tulkita kehityksenä lapsuudesta nuoruuteen ja aikuisuutta kohti. Kysymys on kuitenkin myös ihmisen kehityksestä, joka jatkuu läpi elämän. Keskeistä on itsensä löytäminen ja oman luontonsa hyväksyminen.

Nonnan tukena ovat rakastavat aikuiset, jotka uskovat häneen ja luottavat häneen. Tuo tuki esiintyy monessa muodossa, myös myyttisenä esi-isänä, ja on osittain edustettuna jopa Nonnan mukana kulkevassa jääkarhussa (jossa ei ole häivähdystäkään todellisten jääkarhujen varsin petomaisesta luonteesta). Jääkarhu on kuitenkin myös korkeampien voimien lähettämä suojelija ja sen olemassaolo luo elämään turvallisuutta.

Nonnan on voitettava monet pelkonsa löytääkseen sen mitä hän on ja mikä on hänen tehtävänsä. Hänen on myös vapauduttava ennakkoluuloistaan ja löydettävä totuus hänelle opetettujen väärien uskomusten takaa.

Ei maailma ole mustavalkoinen, Nonna. Tarvitaan pimeyttä, että valo näkyy. Kaikki valo luo varjoja. Varjoja, jotka eivät ole vain mustia. Meissäkin, pimeydessä ja synkkyydessä, on tasapaino, ja tulet huomaamaan sen jos haluat. Mutta aivan samoin kaikella on vastakohtansa ja pimeät tai valoisat puolensa.

Kirjan fantasiamaailmassa pahalla ja pahuudella on edustajansa, mutta silti en tulkitsisi maailmankuvaa dualistiseksi. Se on sitä pahuutta, joka velloo alitajuntamme syövereissä ja voi saada otteen kenestä vain.

Sysilouhien sukua ei ole kovin helppolukuinen kirja, vaan vaatii keskittyneisyyttä ja kärsivällisyyttä. Päähenkilön ikäiset eivät siksi välttämättä vielä ole kypsiä lukemaan sitä, eivätkä kärsimättömät aikuisetkaan. Mutta kaiken ikäisille sen kauniilla ja runollisella kerronnalla on paljon annettavaa.

Sarjan toinen osa on Varjoissa vaeltaja. Siinä päähenkilö Nonna oppii ymmärtämään maailmaa ympärillään, varsinkin sen varjoja. Nämä varjot ovat sekä luonnonvoimien armottomuutta että ihmisten toimissa ilmenevää pahuutta.

Jos hän [Nonna] alkaisi käyttää voimaansa vahingoittaakseen muita, hän joutuisi Hornan voimien pauloihin. Raja oli äärimmäisen hento, eikä Nonna halunnut ylittää sitä.

Pintajuoneltaan Varjoissa vaeltaja on melko tavanomainen fantasiaseikkailu, jossa on juonitteluja, vallantavoittelua, vaaratilanteita ja taistelua. Henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja ja kiinnostavia.

Tapahtumien keskellä Nonna kohtaa lisääntyvän ymmärryksensä ja aikuistumisensa tuomia uusia ongelmia. Kirjan fantasiatodellisuudessa Nonnan henkinen kehitys kuvataan kasvavina noitavoimina, mutta ne voi lukea vertauskuvina sille, mihin haluaisimme pystyä ja missä pelkäämme epäonnistuvamme.

Varjoissa vaeltajana Nonna oppii tulemaan toimeen pahoina pidettyjen asioiden kanssa ja huomaa, että varsin usein on kysymys vain peloista ja ennakkoluuloista. Pelottavat asiat väistyvät usein, jos niitä lähestyy rohkeasti, ja ennakkoluulot voi purkaa tutustumalla tosiasioihin. Mutta on opittava tuntemaan myös todelliset vaarat ja välttämään niitä. Yksi suurista vaaroista on viha.

Aivan järkyttävän selvänäköisesti Ilkka Auer kuvaa sitä, miten hyvää tarkoittavat ja hyväuskoiset ihmiset vihaavat toisiaan oppimiensa ennakkoluulojen takia. Vain yhtenä esimerkkinä tästä on, että eteläisen maan kuningas uskoo vanhan ennustuksen takia, että Nonna kerää noitavoimia tuhotakseen hänen valtakuntansa ja on liitossa Hornan herran kanssa. Siksi hän jopa yrittää salamurhauttaa Nonnan.

Varjoissa vaeltaja kertoo kuitenkin myös ystävyyden ja rakkauden voimasta, ja niin kuin muuallakin kirjasarjassa myös tässä on runsaasti kaunista ja runollista luonnonkuvausta. Jo pelkästään senkin takia kirjaa on ilo lukea.

Sarjan kolmas osa on nimeltään Hyinen hauta. Kirjan päähenkilö Nonna on tullut murrosikään, ja aikuistumisen myötä hän saavuttaa täydet noitavoimansa. Viimeistään tässä kirjassa selviää, mitä noitavoimat sarjan fantasiamaailmassa tarkoittavat.

Noitavoimat tulevat jumalilta, joten ensin pitää selittää, mitä kirjan jumalat ovat. Niitä on kahdenlaisia. Vanhat jumalat eli louhijumalat edustavat luonnonvoimia, mutta myös ihmisluonnon vaistomaista perustietoa. Uudet jumalat eli ihmisjumalat edustavat ihmisten järkensä avulla sommittelemia käsityksiä jumalista. Kaikilta jumalilta voi saada voimaa hyvään, ja kaikkien nimissä voi tehdä pahaa. Vanhat jumalat ovat kuitenkin voimakkaampia ja luotettavampia, koska niiden takana on luonnon järjestys ja myös ihmisyyden vaistonvarainen perusta. Uudet jumalat ovat ihmisjärjen muotoilemina pinnallisempia ja niillä on vähemmän voimaa.

Jumalilta saadut noitavoimat tarkoittavat kykyä ymmärtää, mikä on oikein, ja rohkeutta tehdä se. Nonna saavuttaa noitavoimansa uskaltamalla kohdata pelkonsa ja ottamalla vastuunsa ympäristöstään. Fantasia vain suurentaa tämän jokaisen ihmisen tehtävän mittasuhteiltaan, ja Nonnasta tulee Jäänoita, jonka tehtävä on oman kutsumuksensa mukaisesti hallita kylmyyden voimia.

Nonnan noitakykyjen kasvaminen liittyy hänen naiseksi kypsymiseensä ja kuukautisten alkamiseen. Naisella on luontaisesti paremmat kyvyt noituuteen, koska hänellä on sisäistynyt valmius synnyttää, kasvattaa ja hoitaa. (Tämä ei tietenkään koske kaikkia naisia, eikä sulje miehiä ulkopuolelle, miehillä vain tarvittavia luonteenominaisuuksia on harvemmin kuin naisilla.) Ja naisen noitakyky noudattaa sykliä ollen heikoimmillaan kuukautisten aikana ja suurimmillaan niiden välillä. Kytkös naiseuteen selvenee, kun Nonna kysyy susien jumalattarelta, miten voisi auttaa ihmissutta palaamaan ihmiseksi. Susien valtiatar sanoo: "Sääli voi kirouksen purkaa, koska viha sen synnytti." Säälinsä ja myötätuntonsa takia Nonna myös onnistuu tehtävässään.

Nonnan noitavoimat ovat hänen haluaan ja kykyään auttaa ihmisiä, ja tärkeimpänä tehtävänään hän pitää omaan valtapiiriinsä kuuluvien oikeuksista ja eduista huolehtimista. Fantasian kielellä se kerrotaan niin, että sysilouhetkin saavat taas oikeuden olla olemassa vapaasti ja hyväksyttyinä.

Fantasiasarja päättää sen neljäs osa Ikitalvi. Se kertoo siitä, miten viha synnyttää vihaa. Nonna haluaisi elää rauhassa, mutta vanhat ennustukset viittaavat siihen, että Nonna tulee hyökkäämään etelään ja levittämään tuhoa. Ennustuksen pelottama hallitsija antaa lopulta kaapata Nonnan äidin panttivangikseen, ja hävittää samalla koko kylän, jossa Nonnan äiti on asunut. Sillä tavalla ennustus lopulta on toteutumaisillaan, sillä raivostunut Nonna kerää pohjoisesta sotajoukon ja langettaa noitavoimillaan etelään ikitalven.

Ihmisten ennakkoluulot toisiaan kohtaan ovat niin valtavia, että ne tuntuvat lähes mahdottomilta purkaa. Louhien suku, joka vertauskuvana tarkoittaa ihmisyyden ytimessä olevan vaistonvaraisen uskon sisäistäneitä, pystyy kuitenkin löytämään yhteisymmärryksen. Tuo vaistomainen perustieto on velvoitus suojella ainakin heikoimpia ja avuttomimpia, kuten lapsia. Laajimmillaan se on pyrkimystä auttaa kaikkia.

Vihaa vastaan pystyy lopulta vain rakkaus, ja sen voima on suuri silloinkin, kun se ilmenee pelkkänä säälistä annettuna huolenpitona. Ennakkoluuloja purkaa myös mahdollisuus kohdata kasvokkain ja keskustella.

Nonna ajautuu tietämättään ja tahtomattaan suureen tehtäväänsä maailmanrauhan pelastajana ja uudenlaisen ja toivottavasti suvaitsevaisemman ajan aloittajana. Suunnitelmat eivät suju niin kuin hän on tarkoittanut, mutta kaikki tapahtuu ehkä kuitenkin niin kuin alusta asti on ollut tarkoitus.

Lumen ja jään maan kuvakieli ja mytologia on paljon käytettyä, mutta sen avulla on rakennettu ehjä ja kaunis kokonaisuus, jonka viesti on ajaton.

maanantai 22. toukokuuta 2017

Karttoja, karttoja

Jo Vuorileijonan varjo -sarjaa suunnitellessani piirtelin lyijykynällä paperille karttoja, joiden pohjana oli Välimeri ympäristöineen. Niitä sitten mukailin, mutta Sirpi on suunnilleen Kreetan paikalla, ja Vuorimaa siinä, missä on Kreikan manner.

Piirtelin taas kerran karttoja uudelleen tarkentaen niitä. Tässä ensin Sirpi:

Sirpin tärkeitä maamerkkejä ovat saaren kaksi vuorta, Maara ja Koora. Ne suojaavat Sirpin pohjoisrantaa kesän kuumilta etelätuulilta, ja yhdessä talvisateiden kanssa ne tekevät siitä sopivan monenlaiseen viljelyyn. Koora on kuitenkin edelleen toiminnassa oleva tulivuori, joka viimeksi on aiheuttanut suurta tuhoa Mirossa.

Tässä Sirpi ympäristöineen:

Ja tässä vertauskohdaksi laaja kartta, jossa näkyvät pohjoiset alueet:

perjantai 19. toukokuuta 2017

Miksi? No siksi.

Tasan kaksi vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin:

Mielessäni on kytenyt ajatus, että kirjoittaisin Vuorileijonan varjoon vielä yhden jatko-osan. Se olisi sarjan seitsemäs kirja.

Miksi kirjoittaisin? Ennen siihen oli selkeitä syitä. Tarvitsin rahaa elämiseen, ja sain sitä muun muassa kirjailijan työstä. Enää sitä motiivia ei ole. Lisäraha tietenkin kelpaisi, vaikka minulla onkin eläke, mutta tuottaakseen rahaa kirjan pitäisi saavuttaa kohtuullinen myynti, ja sen takia sitä markkinoimaan tarvittaisiin kustantaja, tai minun pitäisi itse ryhtyä aktiiviseen myyntityöhön. Kustantajaa minulla ei enää ole, ja tuskin saisin sitä ankaralla yrittämiselläkään, sillä nuoria, lupaavia ja innokkaita kirjailijoita on tungokseen asti. Oman tuotantoni markkinoimiseen en jaksa enkä viitsi paneutua.

Tietenkin on se perimmäinen syy, onhan kirja viesti, jonka kirjailija lähettää lukijoilleen. Siinä onkin ehkä syytä riittävästi, vaikka noita lukijoita kertyisi vain kourallinen.

Ja kirjoitinhan jo silloin, kun ei ollut tietoakaan lukijoista. Minulla oli ajatuksia, joita sommittelin kirjalliseen asuun omaksi ilokseni. Ehkä siitä on kysymys nytkin. Fantasiasarjan keskeiset henkilöt olivat viimeisimmässä julkaistussa kirjassa vähän päälle nelikymppisiä. Aina silloin tällöin pohdin, miten heidän elämänsä jatkui.

Pitääkö oikeastaan edes miettiä, miksi kirjailija kirjoittaa? Mitä minä muutakaan tekisin.

---

Noin siis kirjoitin kaksi vuotta sitten. Nyt kauppoihin ilmestyy kohta Vuorileijonan varjo -sarjan yhdeksäs osa, ja suunnittelen seuraavaa. Eikä lukijoiden määrä ole tärkeintä, vaan laatu: minulla on lukijoita, joita kirjojen viesti koskettaa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Raudanlujan arvostelukappaleiden tilaaminen

En lähetä Raudanlujan arvostelukappaleita pyytämättä minnekään, mutta jos pidät kirjablogia tai suunnittelet arvostelua jonnekin muualle, voit pyytää kirjaa antamalla tarpeelliset tiedot sähköpostina osoitteeseen taru.tarmoville@gmail.com. Paperikirjat tilaan Adlibriksestä, ja tarvitsen siksi nimen ja osoitteen lisäksi puhelinnumeron, johon lähetyksen tulosta voi ilmoittaa. E-kirjan saat epub-muodossa sähköpostiosoitteeseesi. Luonnollisesti toivon myös tietoa, minne kirja-arviosi tulee.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Hyviä ja huonoja uutisia Raudanlujan julkaisemisesta

Rakkaat lukijat, minulla on hyviä ja huonoja uutisia Raudanlujan julkaisemisesta. Mutta ne huonot uutiset ensin, jos ne nyt edes huonoja ovat:

Olin ajatellut julkaista kirjan elokuussa, koska syksy olisi kevättä ja kesää parempi aika saada sille huomiota. Suunnittelin julkistamistilaisuutta, mutta kun esitin suunnitelman Tarmolle, hän kommentoi sitä: "Vaikuttaa muuten hyvältä, mutta pystyisitkö sinä?"

Vasta silloin sisäistin kunnolla, että viihtyisä tila, kelvollinen tarjoilu ja kirjan esittely eivät riitä. Julkistamistilaisuuteen tulevat odottavat, että kirjailija on paikalla. Minun paniikkihäiriöni taas on niin vaikea-asteinen, että minun oli pakko vastata Tarmon kysymykseen: "Ehkä pystyisin, ehkä en."

Hylkäsin siis ajatuksen julkistamistilaisuuden järjestämisestä. Ja siitä seuraavat sitten ne hyvät uutiset. Kirja alkaa olla valmis, odottelen saavani näytekappaleen tällä viikolla. Jos se on kunnossa, voin antaa luvan myynnin aloittamiseen. Joten kaiken todennäköisyyden mukaan Raudanlujan voi ostaa verkkokirjakaupoista jo ihan lähiaikoina.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Äitiys politiikassa

Poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen valta on useimmissa Vuorileijonan varjo -sarjassa kuvatuissa yhteiskunnissa miehillä. Kun Kratossa parannetaan naisten asemaa, Dotar ja Ake haluaisivat antaa valtaa myös Maleelle, klaanipäällikön puolisolle. Malee ilmoittaa kuitenkin keskittyvänsä huolehtimaan perheensä ja palatsin muun väen hyvinvoinnista. Varsin nopeasti hän laajentaa toimintaansa järjestämällä palatsin keittiöstä ruoanjakelun kaupungin kerjäläisille, ja perustamalla sairashuoneita köyhille ja turvapaikkoja lapsille ja vanhuksille, joilla ei ole huolenpitäjää.

Maleen toiminta vaikuttaa Dotarin, Aken ja Koudan mielestä sinänsä tarpeelliselta, mutta sen merkitys tuntuu vähäiseltä. Niin on siihen asti, kunnes Kraton taloudellinen tilanne ajautuu umpikujaan ja nälänhätä saa kansan kapinoimaan. Dotar matkustaa ulkomaille järjestämään lainaa ruoan ostamista varten, ja Koudan mielestä sotilaat on komennettava kaduille pitämään väkeä kurissa. Siinä vaiheessa Malee haluaa ottaa ylimmän vallan itselleen. Kun Ake suostuu siihen, Malee ohjaa kaikki jäljellä olevat varat laajamittaiseen avustustoimintaan.

Olisi epäoikeudenmukaista asettaa vastakkain miesten valtapeli ja Maleen avustustoiminta, jota voisi luonnehtia laajennetuksi äitiydeksi. Kumpikaan suhtautumistapa ei ole sukupuolisidonnainen, vaikka edellinen järkiperäisenä onkin tavallisempaa miehillä ja tunteenomainen toiminta naisilla. Tavoitteissakaan ei ole periaatteellista eroa. Dotar, Ake ja Kouda ovat hekin asettaneet päämääräksi kansan hyvinvoinnin, mutta heille on myös tärkeää säilyttää valta itsellään. Malee pyrkii toiminnallaan vain lievittämään ihmisten hätää, ja hän tekee sen kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Maleen avustustyön takia pahimmat mellakat lakkaavat joksikin aikaa. Kaikki, myös Malee itse, tietävät kuitenkin rauhan kestävän vain niin kauan kuin kansalle pystytään jakamaan ruokaa. Siitä huolimatta jopa armeijan ylipäällikkö Kouda hyväksyy hänen ratkaisunsa ja toteaa, että niin ovat kunnialliset paimentolaiset toimineet aina, kun tuho on väistämätön: "Tasataan se, mitä meillä on, ja kuollaan sitten yhdessä, kun kaikki on käytetty."

Ehkä erilaiset toimintamallit sopivat eri tilanteisiin. Jos kukaan ei ole välittömässä hengenvaarassa, on ehkä oikein toimia toisin kuin nälänhädän aikaan. Tai ehkä on olemassa ehdoton eettisyyden vaatimus, jonka edessä olemme aina syyllisiä.

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Ilmaisun muokkausta, kun kirjailijoita on kaksi

Vaikka minä kirjoitan lopullisen tekstin, Tarmo saattaa olla hyvin tarkka siitä, minkä hän hyväksyy. Esimerkkinä muutama rivi tekstiä, jota pyöriteltiin todella kauan.

Ensimmäinen versio oli:

Meiran linnan muurit piirtyivät ensin taivaanrantaan, ja kun tultiin lähemmäs, ne kohosivat synkkänä harmaakivisenä seinänä, jonka juurella Meiran kaupungin talot kyyristelivät.

Tarmo sanoi, että mukaan on saatava lisää kuvausta. Pitkän väännön jälkeen päädyimme seuraavaan:

Meiran linnan muurit piirtyivät ensin taivaanrantaan, mutta kun laiva lähestyi linnan luona olevaa satamaa ja ohitti aallonmurtajan, ne kohosivat synkkänä harmaakivisenä seinänä kukkulalla, jonka juurella Meiran kaupungin talot kyyristelivät.

Tarmo luki kuitenkin käsikirjoituksen vielä kerran, ja sanoi, että tuo kohta ei ole vieläkään hyvä. Pohdimme perusteellisesti, ja lopulta tein ehdotuksen, jonka Tarmo hyväksyi:

Kaukaa katsottuna Meiran linna näytti pieneltä ja vaatimattomalta piirtyessään taivaanrantaan, mutta kun laiva lähestyi satamaa ja ohitti aallonmurtajan, linnan muurit kohosivat kukkulallaan synkkänä harmaakivisenä seinänä, jonka juurella Meiran kaupungin talot kyyristelivät.

Siinä se on, tuollaista tarkoitin jo ensimmäisessä versiossa, mutta en silloin saanut sitä ilmaistua noin.

torstai 4. toukokuuta 2017

Luonto ja ihmismieli

Paratiisissa, jossa kasvit kukoistivat ja tuottivat hedelmää eivätkä ihmiset tarvinneet vaatteita, vallitsi epäilemättä ilmasto, jonka koemme erityisen miellyttävänä. Selvitäkseen kylmässä ilmastossa ihminen joutuu suojautumaan luontoa vastaan, mutta myös jatkuva helle tuntuu epämiellyttävältä. Lähimpänä paratiisimaista ilmastoa, jossa ihminen ei tarvitse kovin paljon suojaa säätä ja sen vaihteluja vastaan, onkin niin sanottu lauhkea vyöhyke. Se ei ole jatkuvaa kesää, vaan vuodenajat vaihtelevat, mutta kesät eivät ole polttavan kuumia eivätkä talvet hyytävän kylmiä. Sellaista on Vuorileijonan varjo -sarjan fantasiamaailmassa Sirpin pohjoisrannalla, jota vuoret suojelevat Autiomaasta puhaltavilta kuumilta tuulilta ja tekevät siitä vehreän ja viljelyyn sopivan. Suurin osa saaren asutuksesta on keskittynyt sinne, sillä Sirpin eteläranta on kuivaa ja karua.

Vuorimaahan tultuaan Lis hämmästyy sikäläisen talven harmautta ja koleutta: "Hän ajatteli, että pitkät talvet karkottivat lämmön ihmismielistäkin, ja päiväkausia samanlaisena pysyvä raudanharmaa sadetaivas synkisti kaikki." Sirpin kuumalla etelärannalla kasvanut Ramu taas nauttii Vuorimaan lempeästä kesästä ja sen runsaasta kasvullisuudesta. Vuorimaassa luonto on kuitenkin uhka toisin kuin Sirpissä, sillä liikkeellä on sekä susia että leijonia.

Autiomaassa on Temenavuoriston ja meren välissä kapea rantakaistale, jonne saadaan sen verran talvisateita, että viljan viljely on mahdollista. Vuoriston pohjoisrinteellä on kitukasvuista pensaikkoa, mutta etelärinne on lähes pelkkää hiekkakiveä ja sen takana on hiekka-aavikko. Merenrannan asukkaiden tärkein elinkeino on merikauppa, ja hiekka-aavikolla elää paimentolaisia, jotka kasvattavat vuohia ja kameleja. Luonto on ankara. Aavikon kansa, eläimet ja kasvit ovat tottuneet käymään tuhon partaalla, mutta nousevat siitä aina uudestaan.

Meihin vaikuttaa aivan varmasti se luonto, minkä keskellä elämme. Sen lisäksi, mitä se vaikuttaa toimeentuloon ja käytännön elämään, se voi vahvistaa turvallisuuden tunnetta tai tuoda uhkaa, se voi lisätä hyvää mieltä tai edistää synkkyyttä, ja se osoittaa meille paikkaamme kokonaisuudessa, jossa ihminen lopulta on hyvin pieni osanen.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Kulta, valta ja itsekkyys

Sotiminen ei ole ainoa tapa valloittaa alueita ja alistaa ihmisiä, eikä se välttämättä ole edes tehokkain. Kaupankäynti tapahtuu yleensä rauhanomaisesti, mutta kauppiaalle kertyvä omaisuus antaa hänelle valtaa, jota voi käyttää lukemattomin tavoin. Sota ja rikkaus ovat myös vahvasti kytköksissä toisiinsa. Armeijan palkkaamiseen ja varustamiseen tarvitaan varoja, ja päättäjien päätöksiä siitä, ketä vastaan soditaan, voidaan ohjata lahjuksilla.

Vuorimaan varjo -sarjassa Metallin jumalan temppeli on erikoistunut kaupankäyntiin, jossa ei siirretä tavaraa, vaan omaisuuksia ja valtaoikeuksia. Temppeli aloitti toimintansa keräämällä metallikaivosten omistajilta maksuja siitä, että Metallin jumala suojelee kaivoksia. Jos joku ei maksanut, papisto huolehti siitä, että hänelle tuli ikävyyksiä. Papisto rikastui ja ryhtyi kasvattamaan rikkauttaan antamalla korkeakorkoisia lainoja. Metallin jumalan temppelistä tuli lopulta mahti, joka pystyy säätelemään kansojen ja niiden hallitsijoiden kohtaloita.

Ake on rikkaan merikauppiaan poika, ja hän pyytää isältään osan tämän rikkauksista lisätäkseen sitä kaupankäynnillä. Hän ei aluksi tavoittele valtaa, vaan tuntee pelaavansa peliä, jossa koetellaan älyä ja nokkeluutta. Vasta vähitellen hän alkaa ymmärtää, että jos joku rikastuu, joku toinen vastaavasti köyhtyy. Voitot eivät synny tyhjästä.

Dotar on noussut köyhistä oloista Metallin jumalan papiksi, ja kasvattaa häikäilemättä omaisuuttaan ja valtaansa. Hän ymmärtää alusta asti, että harvoille kerääntyvä rikkaus luodaan pitämällä ihmisten enemmistö köyhinä. Dotar tuntee syyllisyyttä, mutta hänen kunnianhimonsa ajaa häntä eteenpäin hänen valitsemallaan tiellä. Hän rauhoittelee itseään suunnittelemalla käyttävänsä osan omaisuudestaan ja vallastaan kansaa hyödyttäviin uudistuksiin, mutta toteaa, että jos työt ja tuotot tasattaisiin, tulisi jokaiselle niin paljon työtä ja niin vähän omaisuutta, että rikkautta maistanut ei jaksaisi olla tyytyväinen.

Dotarin omatunto johdattaa hänet luopumaan asemastaan ja vallastaan, Ake taas jatkaa kaupankäyntiä, mutta pyrkii toimimaan eettisesti mahdollisimman oikein. Molemmat kokevat ratkaisunsa puutteelliseksi. Kaupankäyntiä tarvitaan, mutta toiminnan kannattavuudelle välttämättömän tuoton ja liiallisen ahneuden raja on vaikea määritellä.