perjantai 31. maaliskuuta 2017

Fantasiamaailman luominen

Täysin kuvitteellisen maailman luominen on vaikeaa. Vaikka tyydyttäisiin maanpäällisiin asioihin ja jätettäisiin määrittelemättä avaruudellinen sijainti, tarvitaan maantieteen ja ilmaston lisäksi ainakin kasvisto ja eläimistö, ihmiset ja heidän kulttuurinsa ja mielellään vähän heidän historiaansakin. Helpoin tapa on ottaa esikuvaksi jokin tuttu seutu maapalloltamme ja päättää aikakausi, jonka kaltaisesti siellä eletään.

Minä ja Tarmo päätimme ilmaston muistuttavan Välimeren ympärillä vallitsevaa. Kasvillisuuden, eläimistön, maat ja kansat loimme väljästi sen pohjalta, mitä tuolla alueella oli noin 3000 vuotta sitten.

Vuorileijonan varjo -sarja alkaa Sirpin saaresta, joka sijaitsee meren keskellä. Saaren asukkaiden tietojen mukaan meri jatkuu lännessä loputtomiin. Kaukana idässä on maata, mutta pohjoisessa on Vuorimaa vain kohtalaisen purjehdusmatkan päässä, ja etelässä Autiomaan ranta yhtä lähellä.

Saari, josta tapahtumat lähtevät, on utopian kaltainen onnela. Sitä luodessani ajattelin faiaakkien saarta, jonne Odysseus pelastuu merestä, ja josta hänet autetaan kotimaahansa. Koska Korfua joskus pidetään faiaakkien saaren esikuvana, mielessäni oli saarta hahmotellessani Korfu. (Siellä oli muuten matkaesitteessä parikin hauskaa kommenttia asiaan. "Kukaan ei voi todistaa, että faiaakkien kuninkaan linna oli täällä, mutta kukaan ei voi myöskään todistaa, että se ei ollut." ja "Jos faiaakkien kuninkaan linna ei ollut täällä, sen olisi kuitenkin kannattanut olla.") Korfun saari muistuttaa hiukan sirppiä, joten muotoilin fantasiasaaremme nimen siitä jättämällä toisen p-kirjaimen pois, ja saaren nimeksi tuli Sirpi.

Vuorileijonan varjo -sarjan alkutrilogian kansikuvana olen käyttänyt Tarmon ottamaa valokuvaa auringonlaskusta Korfun pohjoisrannalla. Kuvittelimme, että maisema voisi näyttää samalta Sirpin saaressa. Korfun sijainti ei kuitenkaan sopinut fantasiamaailmaamme, vaan Sirpi sijaitsee suunnilleen vastaavalla paikalla kuin Kreeta, Vuorimaa siinä missä on Kreikka, ja Autiomaa Libyan tienoilla. Kaikkia niitä on muotoiltu varsin vapaasti fantasian tarpeisiin, kirjasarjan maantiede ei ole kopio reaalimaailman maantieteestä.

Sirpin ilmasto on varsin miellyttävä ja viljelymaata on riittävästi, mutta ihmisten hyvinvoinnin perustana ovat Sirpin yhteiskuntajärjestys, kulttuuri ja uskonto. Sirpin suorassa kansanäänestyksessä valitun hallitsijan tehtävä on varmistaa, että saaren ihmiset ovat keskenään tasa-arvoisia, kaikilla on riittävä toimeentulo ja tarvittava huolenpito. Kulttuuri on suvaitseva, erilaisuus hyväksytään. Sirpin uskonto on luottamusta Koora-jumalaan, joka johtaa kaiken hyvin, ja edellyttää ihmisten pyrkivän olemaan hyviä toisilleen.

Tämän onnelan vastakohdaksi muodostuu ensin Vuorimaa, jossa vallitsee voimakkaamman oikeus alistaa heikommat. Kun Vuorimaan sotilaat miehittävät Sirpin, eivät Koora-jumalan ohjeet tunnu toimivan, sillä niiden mukaan pahaakaan ei saisi vastustaa pahalla, eikä toista ihmistä saisi surmata edes itseään puolustaakseen. Toisen vastakohdan muodostaa Autiomaa, jossa valta on rikkailla, ja suurin osa väestöä elää köyhyydessä.

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Miksi fantasiaa?

Taiteen tehtävä on jäsentää sitä sekavaa todellisuutta, jonka keskellä elämme. Niin tekee realistinenkin kerronta: kirjoittaja valikoi yksityiskohtia, jotka hän kuvaa, painottaa joitakin ja sivuuttaa toisia. Fiktiivisen kerronnan tarpeisiin luodut henkilöt ovat kuvitteellisia, vaikka heillä saattaakin olla esikuvia tosielämässä, mutta realistiseksi määritellään kerronta, jonka henkilöhahmot ja heidän käytöksensä olisivat ainakin väljästi ottaen mahdollisia.

Fantasiassa voi kuvata myös sellaista, mitä reaalitodellisuudessa ei ole. Sen ei tarvitse olla mitään yliluonnollista. Vuorileijonan varjo -sarjan kuvitteellinen maailma muistuttaa maailmaa sellaisena kuin se oli noin 3000 vuotta sitten Välimeren ympäristössä koettuna. Fantasiaksi sen tekee vain se, että minolais-mykeneläisen kulttuurin tilalla on väljästi sen kaltainen mutta kuvitteellisista yhteisöistä koostuva elämänpiiri.

Fantasia antaa mahdollisuuden luoda historiatietojen pohjalta mutta niihin sitoutumatta yhteiskuntia, rakentaa niihin poliittiset järjestelmät ja filosofiset ja uskonnolliset käsitykset ja kuvailla, miten ihmiset etsivät omaa ihmisyyttään erilaisissa yhteisöissä. Se tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden pohtia eettisten käsitysten syntyä ja merkitystä, ja erilaisia yhteiskuntia voi vertailla vapaasti, fantasian kulttuurien kuvitteelliset järjestelmät, käsitykset ja uskonnot kun eivät loukkaa minkään reaalitodellisuudessa toimivan yhteisön jäseniä.

Fantasiaan voi tietenkin lisätä myös sellaista, mikä reaalitodellisuudessa ei ole mahdollista. Hyvässä fantasiakirjallisuudessa tällaisilla asioilla on kuitenkin aina jokin merkitys, joka pitää osata lukea niin kuin myyttiä luetaan. Vuorileijonan varjo -sarjassa ei ole yliluonnollisia olentoja, mutta on kaksi ihmislajia, joilla on erityisiä kykyjä, arat ja puhtaat.

Arat ovat kuvitelma täydellisen hyvistä ihmisistä. Heidän omatuntonsa ohjaa heitä tekemään oikein, eivätkä he pysty toimimaan vastoin omantuntonsa ohjeita. He myös näkevät pimeässäkin, kuulevat kanssaihmistensä ajatukset, ja saavat usein ajatusyhteyden kohtaamiinsa eläimiin. He selventävät sitä, miten vajaita me ihmiset tosiasiassa olemme.

Toinen fantasiamaailmamme kuvitteellinen ihmislaji ovat puhtaat, joissa tosin ei ole mitään kovin yliluonnollista, mutta eräät ihmisessä mahdolliset ääripiirteet ovat heissä kärjistyneet: heillä on rajoittunut kyky tunteisiin, he perustavat toimintansa järkeen, he pystyvät tavanomaista paremmin aistimaan kohtaamiensa ihmisten tunnetiloja, ja he voivat halutessaan tehdä muut ihmiset hyvin epävarmoiksi käyttämällä henkistä Voimaa.

Fantasia antaa siis realistista kerrontaa paremmat mahdollisuudet pelkistää todellisuutta nostamalla esiin olennaisia asioita, ja se antaa mahdollisuuden kyseenalaistaa asioita, joita pidämme itsestäänselvyyksinä.

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Yhdessä ja erikseen kirjoittaen

Olen kirjoittanut kymmenisen kirjaa, joiden tekemiseen Tarmo on vaikuttanut niin vähän, että sitä voi pitää tavanomaisena kommentointina. Tällaisia, joissa olen ainoa tekijä, ovat kaikki kirjailijanimellä Taru Väyrynen julkaistut, ja myös osa, joissa kirjoittajaksi ilmoitetaan Taru Mäkinen. Nämä kirjat poikkeavat selvästi niistä, jotka minä ja Tarmo olemme tehneet yhteistöinä. Minun on vaikea määritellä omaa kirjailijanlaatuani, joten kerron vain, mitä Tarmon osallistuminen vaikuttaa yhteistöihimme.

Minä kirjoitan myös yhteistyömme, joten kieli on aina minun. Tarmo saattaa haluta siihen muutoksia, mutta niistä neuvottelemme, ja minä teen lopullisen päätöksen. Muissa suhteissa osuutemme on eri kirjoissa hyvinkin erilainen. Joissakin kirjoissa (kuten Taru Mäkisen nimellä julkaistussa Tatun sankariteot -sarjassa) sekä henkilöhahmot että juoni ovat Tarmon suunnittelemia. Joissakin (kuten Vuorileijonan varjo -sarjassa) kehitämme ne yhdessä.

Minun ja Tarmon yhdessä tekemissä kirjoissa minun kirjailijanlaadustani karsiutuu joitakin piirteitä, jotka ovat vieraita Tarmolle, mutta kirjoihin tulee mukaan Tarmon ajattelutapaa, ja meidän yhteiset näkemyksemme selkenevät ja vahvistuvat. Siksi nuo yhteistyöt ovat mielestäni parempia kuin yksilötyöni.

Yhteistyössä on kuitenkin myös rajoituksia. Eilen Tarmo selosti minulle ideansa dystopiakirjasta. Se on hyvä suunnitelma, jota kuuntelin Tarmon sitä kertoessa innostuneena ja mukana eläen, mutta valitettavasti en pysty sitä kirjoittamaan. Siinä on sellaisia kauhuelementtejä, joiden lukeminenkin aiheuttaisi minulle ahdistusta, joten niiden kirjoittaminen on minulle mahdotonta.

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Pakolainen

Tulen surulliseksi lukiessani Tähtien kosketuksen alkua. Kirjoittaessani sen 1990-luvulla tuntui vielä mahdolliselta, että Suomikin ottaisi pakolaisena tulevan ihmisen vastaan kuin Sirpi Tardon. Ymmärrän tietenkin vaikeudet, joita pakolaistulva aiheuttaa meillä ja muuallakin. Silti jokainen tulija on yksilö, joka tulee oman yksilöllisen kokemuksensa kanssa, niin kuin Tardo tässä:

Kolmannen kuivakuun viimeisenä päivänä käveli nuori poika Matalan satamasta Kooran linnaa kohti. Neljätoistavuotiaan reippaudella hän yritti ajatella olevansa jo melkein mies. Nilkkoihin asti ulottuva mekko ja pään yli heitetyn huivin pituus kertoivat, että hän oli Autiomaan asukkaita. Huivin kultakirjailtu reunus ja muun vaatetuksen kallis kangas paljastivat hänet ylhäiseksi. Koruja hänellä ei kuitenkaan ollut. Hän oli joutunut luovuttamaan ne elilalaiselle kapteenille, jonka laiva oli tuonut hänet Sirpiin. Matkasta vaadittu maksu olisi tavallisissa oloissa ollut kohtuuton, mutta hän ymmärsi hyvin, että tässä tilanteessa siihen tyytynyt oli suorastaan hyväntekijä. Hän oli saanut pitää henkensä ja jopa omat vaatteensakin. Elilalaiset olivat ystävällisiä ihmisiä, eivätkä halunneet viedä hätätilanteeseen joutuneelta aivan kaikkea. Poika arveli, että kemerien laivoihin paenneet oli varmaan tapettu ja heitetty mereen.

Poika oli Tardo, Liton klaanin nuorin prinssi. Hän oli ollut tutustumassa Temenavuorten takaiseen alueeseen, ja oli paluumatkalla kuullut, että Rotaan joukot olivat valloittaneet Liton. Palatsissa olleista miehistä ei ollut jätetty henkiin muita kuin orjat. Tardo oli heti ymmärtänyt, että hänen piti paeta. Vihollisen käsiin joutunut klaanipäällikön poika surmattaisiin välittömästi.

Oli keskikesä, joten helteen täytyi olla Sirpissäkin pahimmillaan. Se ei kuitenkaan ollut lainkaan niin rasittavaa kuin Autiomaassa, vaan Tardo tunsi olonsa mukavan vilpoiseksi. Hän käveli reippaasti ja yritti pitää mielensä rohkeana. Hän oli itkenyt laivalla muiden nukkuessa, ja hänen mielestään miehellä tai lähes miehen veroisella pojalla ei ollut oikeutta sen enempään itsesääliin. Hän oli selvinnyt hengissä, ja hänen velvollisuutensa oli elää eteenpäin ja rakentaa tavalla tai toisella itselleen tulevaisuus.

Oliiviviljelysten reunustama tie kohosi loivasti satamasta linnaa kohti. Linnan takana näkyi vuori ja vasemmalla toinen, kaukaisempi vuori. Lähempi oli varmaan Maara ja kaukaisempi Koora. Sekä Kooravuori että Kooran linna olivat saaneet nimensä Koora-nimisen jumalan mukaan. Tardo tunsi kiitollisuutta kärsivällisyydestä, jolla hänen opettajansa oli vaatinut häntä opettelemaan maiden ja kansojen nimiä ja tapoja. Opettajansa ansiosta hän oli tiennyt myös sen, että Sirpi oli rauhanomainen maa, jossa suhtauduttiin ystävällisesti jopa muukalaisiinkin. Sen tiedon takia hän oli jäänyt maihin juuri täällä. Toivottavasti opettajan käsitys sirpiläisten auttavaisuudesta piti paikkansa.

sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Maleen käsitys tasa-arvosta

Kirjassa Tähtien kosketus Ake, Malee ja Dotar neuvottelevat siitä, miten Kraton lainsäädäntöä pitäisi uudistaa:

– Ensin on päätettävä, miten valta jaetaan, Dotar selitti. – Klaanin päällikkyys perustuu hyvin vanhaan lakiin, ja sen pohjana on ajatus, että valta on naisella. Myöhemmin on tehty lisäys, että naisen valtaa käyttää hänen aviomiehensä. Naiselle on kuitenkin jätetty oikeus miehensä suostumuksella ottaa valtaa itselleen. Sitä voisi soveltaa nyt, jos Maleelle on tarkoitus antaa valtaa Aken rinnalla.

– Minä luulen, että naisilla on ollut valtaa silloin, kun miehet joutuivat olemaan paljon sodissa, metsästysretkillä ja matkoilla, Malee sanoi. – Se tapa on jäänyt paimentolaisille niiltä ajoilta, ja ehkä se on heille ankarien olosuhteiden takia yhä tarpeellinen. Minun mielestäni on paras, että jokainen tekee sitä, mitä tekee mielellään. Miehissä riittää niitä, jotka haluavat hallita. Niin kauan kuin se teiltä sujuu, minä haluaisin etuoikeuden keskittyä siihen, mikä minua kiinnostaa eniten. Pyrin hoitamaan kodin ja palatsin asiat niin, että täällä asuvilla ja työskentelevillä on hyvä olla.

– Sen tekevät orjat, ja sitten palvelijat, kun lakkautamme orjuuden, Dotar sanoi hiukan moittivasti. – Ake ja minä aiomme korjata naisen asemaa, ja sinun pitäisi olla esimerkki tasa-arvosta.

– Ei tasa-arvolla ole mitään tekemistä vallanjaon kanssa, Malee huomautti hymyillen. – Tasa-arvo on sen ymmärtämistä, että palvelijan työ on yhtä arvokasta kuin hallitsijan, ja heidän ihmisarvonsa on sama. Mutta eivät palvelijat pysty hoitamaan palatsin töitä ilman ohjausta, niin kuin eivät sotilaatkaan sotisi järjestyneesti ilman päällikköään. Ja olen jo hiukan laajentanut palatsin toimintaa. Keittiöstä aloitetaan päivittäinen ruoanjakelu kerjäläisille, ja yhtä muurin ulkopuolella olevista varastoista järjestellään suojapaikaksi, jonne voidaan ottaa hoitoon turvattomia vanhuksia, sairaita ja lapsia, joilla ei ole kotia.

– Minusta tuntuu, että Maleeta ei tarvitse kannustaa ryhtymään tasa-arvoiseksi minun kanssani, Ake sanoi. – Minä taas kohoaisin mielelläni Maleen tasolle, mutta siihen en pysty.

– Paimentolaisnainenkin keskittyy huolehtimaan kodista, Dotar myönsi. – Valtaa hän käyttää oikeastaan vain antamalla neuvoja, kun niitä käydään kysymässä. Ja läheistensä hyvinvoinnista ja onnellisuudesta huolehtiminen on kaikkein tärkeintä työtä, sehän luo ihmisten muun toiminnan perustan.

– Kraton naisten asemaa täytyy tietysti parantaa, vaikka minun asemassani ei olekaan mitään, mihin haluaisin korjausta, Malee sanoi. – Naisen pitää saada päättää asioistaan itse, ja sen takia tarvitaan uudistuksia lainsäädäntöön. Ja orjuuden lakkauttamisen jälkeen pitää ratkaista joitakin ongelmia. Orjista piti huolehtia silloinkin, kun he olivat sairaita tai vanhoja. Kratossa on järjestettävä jonkinlainen toimeentulo myös sellaisille, jotka eivät kykene sitä työllään ansaitsemaan.

torstai 16. maaliskuuta 2017

Mietteitä vammaisuudesta

Kirjasta Kuningastie löytyy kohtaus, jossa Leoni kertoo, miten hän kokee sokeutensa. Saman voi soveltaa mihin hyvänsä vammaan tai vajavuuteen.

– Lapsena tiedostin, että minulla oli ominaisuus, jota sanottiin sokeudeksi, Leoni totesi. – Sitä pidettiin selityksenä, kun en löytänyt jotain tai törmäilin. Muilla oli kyky, jota sanottiin näkemiseksi. Sen takia he löysivät esineitä helpommin ja törmäilivät vähemmän. En pitänyt omaa sokeuttani tai muiden näkemistä kovin merkittävinä asioina, sillä oli paljon muutakin, missä olin joko parempi tai huonompi kuin muut. Toisaalta olin tietoinen omasta erityislaadustani, jonka takia minun ei tarvinnut kaikessa verrata itseäni toisiin.

– Oikeastaan jokainen on erilainen kuin kukaan muu, Oosa sanoi. – Ja kaikissa on sellaisiakin ominaisuuksia, mitä pidetään vikoina. Jos niitä ei voi korjata, ne pitäisi hyväksyä.

– Vammaisuus on oikeastaan sitä, että poikkeaa enemmistöstä, Leoni sanoi. – Jos kaikki olisivat sokeita, ketään ei pidettäisi vammaisena siksi, että hän ei näe. Eläisimme tyytyväisinä ja tuntisimme olevamme juuri sellaisia kuin meidän kuuluu olla.

Tessi viehättyi ajatusleikistä.

– Mitä tapahtuisi, jos luoksemme tulisi joku näkevä? hän kysyi.

– Luultavasti haettaisiin parantaja, Leoni arveli. – Luulisimme hänen olevan sairas, koska hän puhuu kummallisia.

– Ei hän osaisi kertoa siitä, mitä hän näkee, Tessi väitti. – Kieli opitaan toisilta ihmisiltä, eikä hänellä olisi sanoja sellaiselle, mistä kukaan muu ei tiedä.

– Ehkä hän yrittäisi keksiä nimityksiä havainnoilleen, Leoni sanoi. – Mutta muut eivät tietenkään käsittäisi, mitä hän niillä tarkoittaa.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Milloin käsikirjoitus on valmis?

Otsikon kysymykseen on kaksi vastausta, jotka molemmat ovat oikeita:

1. Käsikirjoitus ei ole valmis koskaan. Siinä on aina jotain korjattavaa ja parannettavaa.

2. Käsikirjoitus on valmis, kun se on kirjailijan mielestä riittävän hyvä.

Jos toimii ensimmäisen vaihtoehdon ohjaamana, ei koskaan julkaise mitään, vaan hioo tekstiään loputtomiin, tai piilottaa sen pöytälaatikkoon ja alkaa uuden, tavoitellen siinäkin täydellisyyttä, joka ei ole mahdollinen.

Jos toimii toisen vaihtoehdon mukaan, työstää käsikirjoitustaan, kunnes pitää sitä riittävän hyvänä julkaistavaksi.

On kolmaskin vaihtoehto, mutta se johtaa niin usein harhapoluille, että en suosittele sitä. Käsikirjoitustaan voi työstää niin, että ei enää itse ole siihen tyytyväinen, mutta se miellyttää jotain ulkopuolista, vaikkapa kustantajaa. Onhan kirjailijaparan joskus tehtävä niinkin, mutta, mutta ja vielä kerran mutta.

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Tähtien kosketus uutena painoksena

Vuorileijonan varjo -sarjan aloittanut trilogia rakentuu Tessin ympärille, ja siinä seurataan Tessin elämää 11-vuotiaasta tytöstä 15-vuotiaaksi nuoreksi naiseksi, joka kuolee vähän ennen kuin täyttäisi 16 vuotta ja tulisi valituksi Sirpin hallitsijaksi.

Osa lukijoista oli pettynyt ja kauhistunutkin Tessin kuolemasta. Tällaisessa sarjassahan päähenkilö yleensä selviää vahingoittumattomana ja saavuttaa merkittävän voiton tai ainakin henkilökohtaisen onnen. Halusin kuitenkin kuvata ihmiselämää, joka tuntuu päättyvän liian varhain, mutta joka silti on merkityksellinen. Tessin kuolema on sankarikuolema, mutta hän asettaa alttiiksi vain oman henkensä pelastaakseen ensisijaisesti lapsen, mutta toissijaisesti pelastaakseen suuren määrän sodasta kärsiviä ihmisiä.

Tessiin vertautuu Kareta, joka on saavuttanut tavoittelemansa kuninkuuden ja sankarimaineen, mutta tuntee epäonnistuneensa monissa keskeisissä asioissa. Hänen sankaruutensa perustuu vihollisten surmaamiseen, ja valtansa säilyttääkseen hän joutuu jatkamaan surmatöitään.

Tammen vuonna 1997 julkaisemassa kirjassa on Maarit Inbarin kansikuva, jossa etualalla ovat Tessi ja hänen pelastamansa Miima-tyttö. Pidän kuvasta, vaikka hyvin tummaihoinen Tessi onkin taas vaaleaihoinen, ja autiomaalaisilla sotilailla on kovin kreikkalaistyyliset asut, mitkä minun mielikuvissani kuuluvat vain vuorimaalaisille.


Takakansiteksti oli Tammen julkaisemassa kirjassa tällainen:

Kymmenvuotias Miima-tyttö kaapataan ja kuljetetaan Autiomaahan. Tessi ystävineen lähtee pelastamaan häntä, mutta perillä he huomaavat, että Autiomaassa on puhjennut sota. Vallanhimoinen Rotaa uhkaa alistaa valtaansa kaikki Autiomaan klaanit ja hänen tarkoituksenaan on myöhemmin laajentaa valtansa myös Sirpiin ja Vuorimaahan. Vuorimaan kuningas Kareta kerää sotajoukon kukistamaan Rotaata. Maailmanrauhan pelastajaksi tarvitaan Tessi, joka on aina uskonut kaiken väkivallan kieltävään jumalaan Kooraan. Tessin kanta on vankkumaton: edelleenkään hän ei usko ihmisen oikeuteen käyttää asetta toista ihmistä vastaan. Tessi itse kohtaa kuitenkin väkivaltaisen kuoleman pysäyttäessään Rotaan voittokulkua. Maailman valtiaaksi on nousemassa Metallin jumala, jonka mahtava papisto liikuttelee omaisuuksia, rahoittaa sodat ja tuottaa aseet. Silti toivo paremmasta jää elämään, niin myös usko siihen, että Kooran opettama ihmisten välinen rakkaus lopulta toteutuu.

Nyt julkaistavaan versioon tein yksinkertaisen kannen, kuten sarjan muihinkin osiin, ja auringonlaskun kuva on trilogian kaikissa kirjoissa sama. Ajattelen sen vievän mielikuvat Sirpiin ja Tessiin.



Uuteen painokseen olen laittanut lyhyemmän takakansitekstin:

Rotaa alistaa valtaansa kaikki Autiomaan klaanit ja hänen tarkoituksensa on hyökätä myös Sirpiin ja Vuorimaahan. Maailman valtiaaksi on nousemassa Metallin jumala, jonka mahtava papisto liikuttelee omaisuuksia, rahoittaa sodat ja tuottaa aseet, mutta Rotaa uhmaa heitäkin. Vuorimaan kuningas Kareta kerää sotajoukon kukistamaan Rotaata, mutta maailmanrauhan pelastaa Tessi, joka kohtaa väkivaltaisen kuoleman pysäyttäessään Rotaan voittokulun.

tiistai 7. maaliskuuta 2017

Homeroksen Ilias ja Kuningastie

Kuningastie on se Vuorileijonan varjo -sarjan kirjoista, jossa on eniten vaikutteita Homeroksen Iliaasta. Tuo eeposhan kuvaa sitä, mikä oli jo myyttistä menneisyyttä, pronssikauden loppuvaiheita itäisen Välimeren rannoilla.

Jokunen lukija on yhdistänyt Memnossa panttivankina olleen sokean laulajan Leonin Homerokseen, jonka sanotaan olleen sokea, ja josta joskus on esitetty arvio, että hän olisi ollut panttivanki. Mutta Karetan yhteydessä kuvataan sitä, miten hän alkaa kehittyä Agamemnonin tapaiseksi hallitsijaksi. Memnon linnan nimi on poimittu nimen Agamemnon keskiosasta, ja linnan leijonaportti on kuvattu Mykenen linnan leijonaporttia muistuttavaksi. Agamemnonin kaltaisen Karetan vastapainona on Verraka, jonka hahmossa kuvaan Akhilleuksen tapaista kiivasta, tunneherkkää ja ristiriitaista sankaria ja hänen syyllisyydentuntojaan.

Iliaasta on poimittu myös Vuorimaan tapojen kuvausta, jopa se, että kunniallisella naisella pitäisi kodin ulkopuolella liikkuessaan olla mukanaan ainakin kaksi saattajanaista. Niin on Troijassa sekä Helenalla että Andromakhella, vaikka on myös kuvaus siitä, että Andromakhe lähtee huolissaan liikkeelle seurassaan vain yksi nainen.

Taistelukuvauksetkin pohjautuvat Iliaan selostuksiin. Tärkeässä osassa ovat parivaljakkojen vetämät taisteluvaunut (vain Akhilleuksella on nelivaljakko), joissa on ajaja ja keihästä käyttävä taistelija. Päälliköt taistelevat jalkamiehinäkin eturivissä rohkaisten käytöksellään muita. Iliaan varsin yksityiskohtaisia ja julmia kuvauksia olen käyttänyt säästeliäästi, mutta Karetan ja armoa anovan vastustajan kohtaaminen Kuningastiessä alkaa samoin kuin Akhilleuksen ja Lykaonin kohtaaminen:

Karetaa kohti syöksyi solasta pakeneva hyvin nuori mies, tuskin Karetan itsensä ikäinen. Kareta nosti kädessään olevan pikkukeihään iskuasentoon. Mies heittäytyi polvilleen hänen eteensä, ojensi anovasti kätensä häntä kohti ja pyysi: – Älä tapa, sääli, ota vangiksi.

Aseistuksen ja suojavarusteiden kuvauksetkin on poimittu Iliaasta, mutta huomaan käyttäneeni vasta Tähtien kosketuksessa varsin usein Iliaassa toistuvaa kuvausta "kaatui mies rytinällä, ja kalskuen soi sopavasket". Se on tällaisessa muodossa:

Kamppailu käytiin hiipuvien nuotioiden ja kuun valossa, ja kivi pyörähti yllättäen Verrakan jalan alla kaataen hänet selälleen maahan. Panssarin metalliosat helähtivät tavalla, jonka Verraka oli kuullut usein, mutta ääni oli aina ollut jonkun muun panssarin kuin hänen omansa. Tuo helähdys tiesi yleensä kuolemaa.

Mutta lukekaapa Ilias, löydätte muitakin yhtymäkohtia. Heksametriin tottuu nopeasti, ja Mannisen käännös on hyvä.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

Kieliasu ja yksityiskohdat

Käsikirjoituksen ensimmäisen version valmistuttua Tarmo ja minä käymme sitä läpi ja teemme täydennyksiä ja tarkennuksia. Joskus on myös siirrettävä joitakin osia toisiin paikkoihin, mutta tällä kertaa vältyimme siltä. Se vaatii aina melkoisia varmistuksia, että jostain syystä tehdyt muutokset eivät sotke johdonmukaisuutta toisissa yhteyksissä. Tässä vaiheessa toteaisimme myös, tarvitaanko poistoja, mutta minkään laajemman osan poistoon meillä ei yleensä ole tarvetta, koska tapani on kirjoittaa käsikirjoituksen ensimmäinen versio hyvinkin suppeana.

Kun tuo vaihe on ohitettu, Tarmo ryhtyy lukemaan käsikirjoitusta sen kieliasua ja yksityiskohtia tarkkaillen. Koska minä olen kirjoittanut tekstin, minun on vaikeampi huomata siinä puutteita. Tarmo ottaa esiin kohdat, jotka hänen mielestään pitäisi korjata. Joskus hänellä on korjausehdotuskin, mutta yleensä neuvottelemme siitä, ja minä teen lopullisen päätöksen. Siihen olemme päätyneet siksi, että kieliasu säilyisi yhtenäisenä.

Jokin yksityiskohta voi aiheuttaa pitkääkin pohdintaa. Olen kirjoittanut: "Tenaa sytytti lamppuun valon." Niin, mutta tarkkaan ottaen öljylamppuun sytytetään tuli, vaikkakin siksi, että saadaan aikaan valo. Ja voiko Tenaa sytyttää sen siinä? Onko hänellä mukanaan tulentekovälineet, ja jos on, millaiset ne ovat? Piikivi ja iskurauta eivät käy, koska iskuraudan pitäisi olla terästä, jonka valmistusmenetelmä ei ollut yleisesti tiedossa, vaikka tässä fantasiakirjassamme onkin mainittu, että tuo harvinainen taito on leviämässä. Tenaan on siis haettava lamppuun tuli jostain toisesta lampusta tai muusta paikasta, jossa on tulta tai hiillosta.

Käsikirjoituksesta on nyt kammattu pahimmat solmut, eli lähinnä taipumukseni kömpelöihin lauserakenteisiin, ja olemme korjanneet huomaamamme asiavirheet. Kirja ei kuitenkaan vielä ole läheskään valmis. Tarmo ja minä pyörittelemme sitä mielessämme ja keskustelemme siitä, ja sitten ryhdyn tekemään käsikirjoituksesta vielä kerran uutta versiota.

torstai 2. maaliskuuta 2017

Kuuman tuulen aika uutena painoksena

Kun Tammi vuonna 1996 julkaisi Vuorileijonan varjo -sarjan aloittaneen Kuuman tuulen ajan, se oli mielestäni kaunis kirja. Kannen kuvaan Maarit Inbar oli ottanut Sirpin molemmat vuoret, Maaran ja Kooran, ja etualalla seisovat Tessi ja Kareta ovat tunnistettavissa, vaikka Tessin ihon pitäisi olla paljon tummempi, ja Karetan hiusten pitäisi olla paljon vaaleammat. Kuvasta tavoittaa myös Sirpin kesän helteisen tunnelman. Nyt ilmestyvään painokseen tekemäni kansikuva taas on tarkoituksellisen yksinkertainen, eli joudun toimimaan kykyjeni rajoissa.






Kirjojen erona on myös se, että Tammi kustansi kovakansikirjan, nyt julkaistu on pehmeäkantinen, että kustannukset pysyisivät kurissa. Sisällöissä on pieniä eroja, olen tehnyt hiukan korjauksia ja tarkennuksia, mutta uuttakin sopii kuvaamaan sama takakansiteksti, joka oli jo vuonna 1996 julkaistussa:

Sirpin rauhallinen saarivaltakunta joutuu pohjoisesta Vuorimaasta tulevien valloittajien haltuun. Hallitsijan tytär Tessi on vain yksitoistavuotias, kun hänen isänsä surmataan ja äitinsä vangitaan. Sekasortoisissa oloissa Tessi joutuu Sirpin karulle etelärannalle paenneiden saarelaisten epäviralliseksi johtajaksi. Syntyjään vuorimaalainen orpopoika Kare nousee Sirpin aseellisen vastarinnan johtoon, mutta Tessi säilyttää perinteisen uskon Kooraan, joka kieltää ihmisiä tappamasta toisiaan. Hän lähtee kysymään neuvoa saaren pieneltä alkuperäisheimolta, aroilta, jotka kuulevat ajatukset ja tuntevat Kooran tahdon.