torstai 29. lokakuuta 2015

Jos kirjoittaisin filosofiateosta

Olen käynyt läpi kirjoittamaani, ja karsinut tekstistä selityksiä, jotka ovat turhan yksinkertaistavia tai toistavat tarpeettomasti sellaista, joka on jo sanottu. Toiston tarpeettomuutta on tietenkin vaikea määritellä, mutta joissakin asioissa yksi maininta voi olla liian vähän, ja kolmesti toistaminen on yleensä liikaa.

Jos tarkoitukseni olisi kirjoittaa filosofiateosta eikä fiktiivistä tarinaa, johon ujutan filosofiaa, keskittyisin osoittamaan, miten vaarallista on uskoa dualismiin. Dualistinen käsitys olevaisen jakautumisesta toisistaan erilliseen ja toisilleen vastakkaiseen aineeseen ja henkeen kai ymmärretään nykyisin aika yleisesti vääräksi. Toinen dualismin muoto kuitenkin kukoistaa ja siihen törmää jatkuvasti ihmisten keskusteluissa ja kannanotoissa. Sen mukaan on olemassa hyvä ja paha, jotka ovat ainakin lähes tasavahvoja voimia, ja taistelevat keskenään. Ja kaikkein kammottavinta on kuvitelma, että osa ihmisistä on pahan palveluksessa.

Dualistinen ajattelu haittaa muissakin asioissa. Se johdattelee tarkastelemaan sukupuolten eroja yhteisen monimuotoisen ihmisyyden sivuuttaen, ja seksuaaliset suuntautumiset nähdään toistensa vastakohtina eikä samankaltaisina tapoina toteuttaa sukupuolisuuttamme ja siihen liittyvää kaipuuta rakastaa ja olla rakastettu. Vaarallisinta dualismi kuitenkin on silloin, kun sen avulla luodaan viholliskuvia pahaa tahtovista ihmisistä, jotka ovat uhka meille hyville. Heitähän meidän ei pidä edes yrittää ymmärtää, rakastamisesta ja anteeksiannosta puhumattakaan.

Kirjoissani pyrin purkamaan hyvän ja pahan dualismia muun muassa niin, että pahaa tehneiden tekoihin löytyy selitys. Osa toki jää lukijan pääteltäväksi, mutta Ainarin fasismin kaltaisia asenteita kapralaisia kohtaan ja siihen liittyviä tekoja heidän tuhoamisekseen annan noista teoista kärsimään joutuneen Toren selittää, kun Ainaria uhkaa maasta karkottaminen. Hän sanoo tuomarille:

"Ehkä olet liian ankara Ainaria kohtaan. Hän on jo lapsena oppinut ennakkoluulot ja asenteet, ja ne voivat pitää ihmistä vallassaan hyvin sitkeästi. Kun olin hänen isänsä taloudessa orjana, minäkin kuulin jatkuvasti puheita siitä, miten kapralaiset olivat ala-arvoisia ihmisiä, ja meidän tekemiämme julmuuksia kuvailtiin yksityiskohtaisesti. Osa noista tarinoista oli tottakin, jätettiin vain kertomatta, mitä he olivat tehneet meille. Me kapralaiset orjat aloimme melkein itsekin uskoa huonommuuteemme. Ainarin tarkoitus oli hyvä. Hän ajattelee vilpittömästi, että Sirpi ja koko maailmakin olisi onnellisempi, jos meitä ei olisi."

Ainar reagoi lieventämällä hiukan suhtautumistaan ja sanoo: "Teissäkin on tietenkin yksilöitä, jotka ovat muita parempia. En ole koskaan pitänyt sinua täysin kelvottomana, Tore."

Tore vastaa: "Kaikissa ihmisissä on hyviä ja huonoja puolia, ja vaikeissa olosuhteissa elävillä korostuvat toisenlaiset ominaisuudet kuin hyväosaisilla. Sinulla on ylpeä kuvitelma omasta ylemmyydestäsi, mutta se on monilla muillakin. Minun mielestäni sinun voisi antaa jäädä Sirpiin, kunhan sinun ei annettaisi vaikuttaa hallitsijan tekemiin päätöksiin."

Ehkä kirjoitan Ainarille vielä mahdollisuuden mielenmuutokseen, mutta aikaisintaan seuraavassa kirjassa. Kukaan ei ole niin toivoton tapaus, ettei hän voisi oppia laajentamaan ihmisyyttään rakastavampaan ja suvaitsevampaan suuntaan, ja sitä mahdollisuutta pitää aina tarjota.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Rautalankamalli 6: politiikka

Minun mielestäni niitä asioita, joista yritän kirjoihini vääntää rautalankamallia, on viisi. Kaksi niistä koskee etiikkaa, eli meidän on tehtävä muiden hyväksi niin paljon kuin suinkin pystymme, ja pyrittävä antamaan anteeksi toisten puutteet ja virheet. Lisäksi yritän purkaa yksioikoisia käsityksiä sukupuolieroista ja seksuaalisuudesta, ja tavoitteeni on tuoda esiin erilaisten uskonnollisten käsitysten takaa löytyvää pyrkimystä etsiä vastauksia ihmisen ikiaikaisiin kysymyksiin.

Sanoin Tarmolle, että siinä ne rautalankamallit ovat. Tarmo sanoi, että puuttuu yksi, politiikka.

Totta, Vuorileijonan varjo -sarjassa politiikka on hyvin keskeistä. Olin ajatellut, että eettisesti oikea politiikka on sama asia kuin eettisesti oikea on yksilön kohdalla. Ehkä ne kuitenkin ovat eri asia. Politiikassa painottuu vallankäyttö ja vastuu ratkaisuista, joissa eri ryhmien oikeuksia yritetään sovittaa yhteen. Joskus on väistämätöntä kaventaa jonkun etuja, ja silloin voidaan joutua käyttämään pakkoakin.

Sirpi on eräänlainen ihanneyhteiskunta. Hallitsija tosin on yksinvaltias, mutta hänet on valittu kansanäänestyksellä. Seurauksena on hyvää politiikkaa tietysti vain siinä tapauksessa, että valituksi on tullut järkevä ja vastuuntuntoinen henkilö. Moiri on sitä.

Demokratia olisi Sirpissä mahdottomuus, sillä se edellyttää kunnolla toimiakseen melko monimutkaista hallintokoneistoa, jolla varmistetaan muun muassa vähemmistöjen oikeudet ja estetään äänestäjien manipulointi vaikkapa rahan voimin tai virheellistä tietoa levittämällä. Suora kansanvaltahan tuottaa kammottavia tuloksia, kansankokous on helppo yllyttää jopa lynkkauksiin, ja joukkoihin vaikuttaa ennakkoluuloja vahvistava kiihottaja usein tehokkaammin kuin järjen ääni.

Sirpissä hallitsijan tehtävänä on huolehtia siitä, että kaikki kansalaiset voivat elää turvallisesti ja jokaisella on perustoimeentulo. Ihmisten tuloerot pyritään pitämään pieninä keräämällä rikkaammilta veroja ja antamalla avustuksia köyhille. Rikkaimmat sirpiläiset, jotka yleensä ovat merikauppiaita, valittavat usein joutuvansa maksamaan liikaa veroja. Moirin mielestä se ei voi olla totta, koska he rikastuvat rikastumistaan.

Ake on ollut klaanipäällikkönä Kratossa, jossa suurin osa kansalaisista oli vähävaraisia, ja pieni osa ylettömän rikkaita. Rikkaat vastustivat Aken yritystä koota heiltä veroja kansan aseman parantamiseksi. Sellaisissa oloissa tulee nopeasti selväksi, että valta on niillä, joilla on rahaa. He voivat palkata väkeä levittämään propagandaa ja mellakoimaan. Kiihottajat saavat mukaan tavallista kansaa, ja Ake joutuu lähettämään sotilaat järjestystä valvomaan, mikä aiheuttaa kansassa epäluuloja häntä kohtaan.

Rahan vallan huipentuma on Metallin jumalan temppeli, joka on kerännyt suunnattomia rikkauksia, ja säätelee myöntämillään lainoilla maailmanpolitiikkaa. Sillä on suurempi merkitys kuin eri maiden sotavoimilla, sillä se pystyy antamaan haluamilleen tahoille mahdollisuuden hankkia tehokkaan aseistuksen ja palkata sotilaita.

Tuloerojen lisäksi ihmisiä voidaan eriarvoistaa muillakin perusteilla. Kareta purkaa Vuorimaan kuninkaaksi tultuaan järjestelmän, jossa maahan valloittajana tullut ryhmä pitää maan alkuperäisasukkaita alempiarvoisina ja riistää heitä.

Mutta se rautalankamalli politiikasta on siis, että ihmisiä pitää kohdella tasa-arvoisina, ja kaikilla pitää olla oikeus perustoimeentuloon. Vai sanoisinko sen vielä selvemmin? Minkään ryhmän ei pidä antaa kohota etuoikeutettuun asemaan, ja rikkaiden ahneus on pidettävä kurissa.

Sama politiikka pätee myös kansainvälisiin asioihin. Velvollisuutemme kohdella ihmisiä hyvin ja auttaa heitä ei rajoitu oman maan kansalaisiin.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Rautalankamalli 4: seksuaalisuus

Seksuaalisuuteen liittyy paljon tunteenomaisia käsityksiä, mutta oikeastaan kysymys on vain biologisesti säätäytyvästä tarpeesta, joka ajaa etsimään tarpeelle tyydytystä. Ei sen enemmästä, mutta ei myöskään sen vähemmästä. Seksuaalinen tarve on sinänsä neutraali asia, ei hyvä eikä paha. Ongelmia luulisi tulevan vain silloin, jos tarvetta ei voi tyydyttää, tai jos tyydytystä hakeva niin tehdessään vahingoittaa itseään tai muita.

Mutta niin kuin hyvin tiedämme, seksuaalisuuteen liittyy suuria toiveita ja pelkoja, ahdistusta ja syyllisyydentunnetta. Ja ahdistusta voi herättää myös muiden ihmisten seksuaalisuus, niissäkin, joille siitä ei ole mitään uhkaa tai haittaa. Koska seksuaalisuus on vahva voima, myös yhteiskunnat pyrkivät kontrolloimaan sitä. Joskus se on järkevää. Kun ehkäisymenetelmät olivat puutteellisia, abortit hengenvaarallisia ja yksinäisten äitien mahdollisuudet huolehtia lapsista huonot, tarvittiin toisenlaista moraalia kuin nykyisissä oloissa. Mutta seksuaalisuutta kontrolloidaan myös täysin epärealistisista syistä, joista selkein esimerkki on kai monissa yhteiskunnissa edelleen vallitseva tuomitseva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen.

Seksuaalisuuden merkitys vaihtelee eri yksilöillä ja samallakin yksilöllä eri elämänvaiheissa. Sekin on täysin mahdollista, että ihmisellä ei ole täydessä aikuisuudessaankaan seksuaalista halukkuutta lainkaan. Vuorileijonan varjossa sellaisia henkilöitä on kaksi: Okam, joka on kastroitu niin nuorena, että hänelle ei ole kehittynyt varsinaisia seksuaalisia haluja, ja Malee, joka on traumaattisten kokemusten takia kehittänyt pysyvän vastenmielisuuden seksuaalisuutta kohtaan. Silti kumpikin heistä rakastaa ja saa vastarakkautta. Okam suostuu rakkaansa takia myös seksuaalisuhteeseen, vaikka ei saa siitä itse nautintoa. Maleekin arvelee, että olisi varmaan yrittänyt tehdä niin, jos Ake olisi halunnut.

Malee ja Okam ovat tyytyväisiä tilanteeseensa. Kirralla on traumaattisia seksuaalikokemuksia ja hänen tilanteensa on siis hiukan sama kuin Maleen, mutta hän etsii siihen muutosta ja oppii saamaan seksuaalisuhteesta tyydytystä. Kirran elämässä se ei kuitenkaan ole kovin tärkeä asia, vaan hänelle on tärkeintä oppia tuntemaan luottamusta ja uskaltautua rakastamaan.

Vieroksun seksuaalisuuden ylikorostamista. Se EI ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin, eikä se ole kaikille valtavan tärkeä asia. Mutta seksuaalinen halu voi myös olla niin voimakas, että sillä on ihmiselle suuri merkitys sekä hyvässä että pahassa. Verrakan voimakas seksuaalinen halu tuntuu hänen mielestään usein taakalta, koska nautinnon etsiminen saa hänet toimimaan muista piittaamattomasti.

Seksuaalisuus ei välttämättä liity rakkauteen, vaan se sijoittuu raja-alueelle rakkauden ja väkivallan väliin. Niin kuin useiden eläinlajien uroksilla myös miehillä on luontainen valmius pyrkiä toteuttamaan seksuaalisuuttaan kohteen vastusteluista huolimatta. Vastavoimana toimii kuitenkin yleensä kyky myötätuntoon, ja rakkauteen liittyneenä seksuaalisuuteen tulee mukaan pyrkimys tuottaa kumppanille nautintoa.

Kahden aikuisen ihmisen parisuhteen tärkein kantava voima on keskinäinen rakkaus. Siihen liittyy usein, mutta ei välttämättä, seksuaalisuhde. Rakkaussuhde edellyttää usein, mutta ei aina, keskinäistä seksuaalista uskollisuutta. Rakkaussuhde yhden kanssa ei myöskään välttämättä sulje pois mahdollisuutta toiseen rakkaussuhteeseen. Monenlaiset yhdistelmät ovat mahdollisia. Ake ja Malee rakastavat toisiaan, mutta heillä ei ole sukupuolisuhdetta. Ake ja Dotar rakastavat toisiaan ja heillä on sukupuolisuhde. Kumpikaan noista suhteista ei kuitenkaan mitätöisi toista, vaikka Akella olisi vuodekumppanuus molempien kanssa.

Dotar ja Ake! He ovat Vuorileijonan varjon miespari, joka on herättänyt lukijoissa monenlaisia tunteita, myös ärtymystä. Heitä tarkkailevat myös kirjasarjan muut henkilöt, joilla on miesten välisistä suhteista vaihtelevia käsityksiä. Vuorimaassa miespariin oletetaan kuuluvan kaksi eriarvoista, palvelua vastaanottava rakastaja ja palveleva rakastettu. Ihmisiä kiinnostaa kovasti, kumpi heistä on kumpi. Ake on ollut klaanipäällikkö, joten hänelle ei oikein sopisi toisen palveleminen. Dotar on kuitenkin ulkonäöltään sotilaallinen ja käytökseltään hyvin itsevarma, eikä hänkään tunnu sopivalta palvelemaan.

Ake ja Dotar pohtivat joskus keskenään, miten nuo roolit sopisivat heihin. Ake sanoo: "Olen ihan mielelläni kumpi tahansa, kunhan sinä olet se toinen."

Kun Verrakalta kysytään, miten hänen mielestään Aken ja Dotarin roolit jakautuvat, hän sanoo: "Toisiaan rakastavat ihmiset tapaavat tehdä noita asioita keskenään sellaisilla tavoilla, jotka heitä molempia sillä hetkellä miellyttävät."

Se ei tietenkään koske vain samaa sukupuolta olevia pareja, vaan kaikkia.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Rautalankamalli 3: sukupuoli

Ihmisen biologinen sukupuoli on useimmiten helposti määriteltävissä. Siinäkään suhteessa jako kahteen ei kuitenkaan aina toimi, vaan ihmisellä voi olla molempien sukupuolien elimiä. Silloin tilanne yleensä pyritään "korjaamaan" arvioimalla, mikä on henkilön "oikea" sukupuoli, ja poistetaan "väärän" sukupuolen tunnukset. Virhearvioita tapahtuu, ja joskus "korjaus" kumpaankin suuntaan voi olla virhe. Ihminen ei välttämättä ole mies tai nainen edes lisääntymiselimiltään, vaan hän voi olla molempia niin vahvasti, että "korjaus" mieheksi tai naiseksi poistaa jotain oleellista hänestä.

Kirjoissani ei ole ollut yhtään interseksuaalista henkilöä. Nyt harmittaa, että niin on päässyt käymään. Aihe on sinänsä kiehtova ja käsittelemisen arvoinen, mutta sellainen henkilö vain ei ole sattunut sopimaan mihinkään kokonaisuuteen. Kastraatteja sentään on yksi, Okam, ja hän oli kivesten poiston aikaan niin nuori, että hän omien sanojensa mukaan on "säästynyt haluilta, jotka miehiä heittelevät". Luonteestaan hän kuitenkin toteaa: "Minulla taisi olla ylpeyttä ja itsepäisyyttä muuallakin kuin kiveksissä."

Biologinen sukupuoli vaikuttaa hormonituotantoon, joka säätelee monia asioita. Mieshormoneja on kuitenkin naisillakin jonkin verran, ja miehillä naishormoneja. Laajoja joukkoja tutkimalla löytyy selkeitä keskimääräisiä eroja miesten ja naisten välillä, mutta yksilön "miehekkyys" ja "naisellisuus" saattaa poiketa keskimääräisestä paljonkin.

Miehekkäinä pidettyjä ominaisuuksia ei siis ole vain miehillä, vaikka ne ovatkin miehillä keskimäärin tavallisempia kuin naisilla. Esimerkiksi Lis on monissa suhteissa hyvin naisellinen ja kiinnostunut lasten- ja kodinhoidosta, mutta hän pystyy tarvittaessa taistelemaan, ja Verraka kuvaa häntä taistelijana: "Vaikka hänellä oli puutteita voimassa ja kestävyydessä, hänellä oli hyvä tilannetaju ja tarkat iskut. Hän tarjosi aivan kelvollisen vastuksen miehille."

Verraka on ulkoisesti perimiehinen, mutta hänellä on vahva hoivaamisvietti. Se tulee selkeästi esiin, kun hänen vaimonsa kuolee synnytettyään lapsen, ja Verraka jää vastuuseen pienokaisesta. Hän kokee, että aikaisemmin hänen äidilliset ominaisuutensa olivat piilossa, koska niitä ei tarvittu.

Joillakin ihmisillä miehinen ja naisellinen puoli ovat lähes tasavahvoja. Ihmisellä voivat myös painottua ominaisuudet, jotka ovat ristiriidassa hänen biologisen sukupuolensa kanssa. Verraka kokee oikeastaan olevansa sellainen, ja Susimaassa kylänjohtajana toimiva Akka on biologisesta naissukupuolestaan huolimatta oman tulkintansa mukaan oikeastaan mies. Sukupuolen korjaamiseen ei heidän kulttuurissaan ollut keinoja, mutta kumpikaan ei tunne tarvettakaan siihen, sillä kulttuurit antavat heille riittävästi väljyyttä toteuttaa itseään.

Kummallista kyllä tuntuu aiheelliselta myös painottaa, että miehellä pitää niin halutessaan olla oikeus olla perimiehinen, ja naisella perinaisellinen. Varsinkin naisia yritetään turhan usein houkutella ja patistella miehistymään, tavoittelemaan miehelle tyypillisiä tavoitteita. Ja sitä väitetään tasa-arvoksi!

perjantai 9. lokakuuta 2015

Rautalankamalli 2

Olen nyt yrittänyt tutkia, mitä oikeastaan ovat ne periaatteet, joita olen kirjoittaessani taas kerran pyrkinyt tuomaan rautalankamalleina esiin. Jos rautalankamalli 1 on velvollisuus "rakastaa lähimmäisiään" eli toimia heitä hyödyttääkseen tai ainakin välttää tekemästä heille pahaa, rautalankamalli 2 taitaa olla anteeksianto, joka kuuluu kaikille ja kaikesta.

Ja tässä menevätkin jo rautalangat solmuun, sillä anteeksiantaminen on tietenkin lähimmäisen rakastamista. Mutta oikea rakkaus ei ole toisen ihmisen huonojen taipumusten tukemista, vaan jos häntä on mahdollista auttaa huomaamaan ne ja korjaamaan virheitään, se pitää tehdä.

Anteeksianto on eri asia kuin vastuusta vapauttaminen, ja yhteiskunnassa on välttämätöntä myös antaa rangaistuksia. Sirpin hallitsija Moiri selittää asian näin:

Rikoksen tekijän tuomitsemisella on kaksi tarkoitusta. Toinen on estää tekijää uusimasta tekoaan. Toinen on teon paheksuttavuuden osoittaminen, että muut eivät syyllistyisi siihen.

Kostoperiaatetta Sirpin laissa ei ole. Ei muuten ole Suomen laissakaan, vaikka monet ihmiset tuntuvat niin olettavan tai ainakin toivovan.

Kaikille kaikesta kuuluva anteeksianto liittyy käsitykseen, että pahoja ihmisiä ei oikeastaan ole. Emme ole itse valinneet sitä, mitä olemme, vaan osa puutteistamme on synnynnäisiä ja osa ympäristön vaikutusta. Minun mielestäni edes niin sanottua vapaata tahtoa ei ole, vaikka meidät onkin tarkoitettu toimimaan niin kuin tahtomme olisi vapaa, eli tekemään päätöksiä ja ottamaan vastuuta.

Voimme siis ottaa anteeksiannon vastaan omakohtaisesti eli hyväksyä itsemme puutteinemme, ja meidän pitäisi yrittää ulottaa tuo anteeksianto muihinkin eli hyväksyä heidät sellaisina kuin he ovat. Mikä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei pidä yrittää parantaa omaa käytöstään, ja mahdollisuuksien mukaan ohjata muitakin parempaan suuntaan.

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Motiiveista ja rautalankamalli 1

Kirjailijalla on monta syytä kirjoittaa julkaistavaksi. Minäkin olen tehnyt sitä saadakseni rahaa itseni ja perheeni käytettäväksi. En ole varma, kaipasinko jonkinlaista mainettakin muuta kuin vain tuon edellisen tavoitteen tukemiseksi, mutta ainakaan kovin kiihkeästi en sitä kaivannut enää siinä vaiheessa, jolloin ensimmäiset kirjani julkaistiin.

Rahan takia kirjoittaessanikaan en kuitenkaan koskaan suostunut kirjoittamaan eettisen vakaumukseni vastaisesti, ja kirjojen kaupallista menestystä saattoi haitatakin, että pyrin myös silkan viihteen mukana tarjoilemaan näkemyksiäni.

Nyt kun minun ei enää tarvitse ajatella kaupallisia realiteetteja, kirjoitan niin kuin olisin halunnut aina kirjoittaa. Tarina henkilöineen, kerronta ja kaikki muu ovat kantoalustaa muutamalle keskeiselle eettiselle periaatteelle, jotka yritän saada lukijan oivaltamaan ja omaksumaan.

Teoksesta tulisi tyylikkäin, jos nuo periaatteet voisi jättää pieninä vihjeinä lukijan löydettäväksi. Mutta silloin niiden löytymisestä pääsisivät iloitsemaan lähinnä sellaiset, jotka olivat jo valmiiksi virittyneitä ajattelemaan samoin. Yritän herätellä muitakin, ja silloin asioita joutuu selventämään. Se on sitä mallin vääntämistä rautalangasta. Tarmo kritisoi sitä, ja yritän karsia liikaa selittelyä, mutta kokonaan en siitä suostu luopumaan.

Noita rautalankamalleja ei ole kovin monta. En osaa asettaa niitä keskinäiseen tärkeysjärjestykseen, mutta eniten painottamani eli rautalankamalli 1 lienee se, mitä kristinusko nimittää velvollisuudeksi rakastaa lähimmäisiään. Ja huomio, lähimmäisiä ovat myös vastenmieliset ja meille pahaa tekevät ihmiset, eikä rakastaminen tarkoita tunnetta, vaan pyrkimystä toimia heidän hyväkseen. Platon kuvaa samaa Kriton-dialogissa, jossa Sokrates muotoilee asian niin, että ihminen ei saa tehdä toiselle vääryyttä, ei edes vastata vääryyteen vääryydellä, eikä puolustautua vääryyttä vastaan tekemällä pahaa.

Kun asia on selvästi sanottu monelta viisaalta taholta, sen kai pitäisi olla kaikille selvä selittelemättäkin. Mutta kun ei ole. Platon toteaa, että "aniharva on tai tulee koskaan olemaan tätä mieltä". Ja niin kuin hyvin tiedämme, monet itseään kristillisesti ajattelevina pitävät ovat valmiita tekemään pahaa sellaisille, joita he pitävät pahoina.

Rautalankamalleja siis tarvitaan, ja kirjallisuudessa niitä voi luoda houkuttelemalla lukijan eläytymään tapahtumiin ja pohtimaan niiden syitä ja seurauksia. Ja toinen mahdollisuus on tietenkin se Platonin käyttämä, pannaan henkilöt keskustelemaan aiheesta.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Laivan lähtö

Käsikirjoitus on jo pitkään tuntunut sillä tavalla valmiilta, että siihen ei enää tule kokonaisuuden kannalta merkittäviä muutoksia. Päätösluvun kirjoitin kuitenkin vasta nyt.

Päätösluvun pitää koota kirjan keskeinen anti. Sen voi tehdä vähäeleisesti, mutta sen synnyttämän tunnelman ja ajatusten pitäisi edustaa koko kirjaa. Siksi se on vaativa luku, ja sen voi kunnolla muotoilla vasta sitten, kun muu kokonaisuus on jo käyty moneen kertaan läpi.

Viimeinen lause on vielä päätöslukuakin haastavampi, ja se on edelleen kirjoittamatta. Mielessäni on koko ajan ollut, että koska kirja päättyy laivan lähtöön Isosaarelle, tuo viimeinen lause olisi Homeroksen mukaelma. Odysseiassahan laivan lähtö selostetaan niin, että airot laskeutuvat veteen tai purjeet pullistuvat, ja sitten on "riemuisa kohina", jonka laiva synnyttää aaltoja halkoessaan. Kliseitä, joo, mutta teen niistä oman sovellukseni.

Mannisen Odysseia-suomennoksessa "riemuisa kohina" viehätti minua niin paljon, että tulin uteliaaksi ja tarkistin, miten se sanotaan alkukielisessä tekstissä. Runottomasti käännettynä siellä lukee vain "kova ääni". Manninen innostuu joskus olemaan kuin runonlaulajat ja ottaa vapauksia suomentaa vaikuttavammin kuin alkuteksti antaisi aihetta.